keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Käsitteiden kertaus

Tukeakseni omaa ja teidänkin opiskelua uskonnon kokeeseen, kertaan vielä käsitteet lyhyesti blogiimme!

Ane=lievitys, keskiajalla sai ostettua paikan taivaaseen tai pyhittää syntinsä, kunhan maksoi tai uhrasi. Poistui reformaation jälkeen

Anglikaaninen kirkko= yksi protestanttisista kirkoista, syntyi 1500- luvulla. Anglikaaninen kirkko on monella tapaa lähellä Katolista; korostaa liturgiaa, sakramenttejä ja piispan asemaa. Myös kirkkorakennus muistuttaa Katolista.

Augustinos=Läntisen kirkon merkittävä kirkkoisä, loi skolastiikan(=teologian+filosofia) , korosti armon olevan pelastuksen edellitys

Bysantti= Itä-Rooma, joka säilyi Länsi-Rooman romahdettua 400-luvulla

Jean Calvin= Ranskassa syntynyt reformoidun kirkon jatkoperustaja

Ekumenia=Kristillisten kirkkojen yhteistyö, alkoi Edinburghista 1910.

Filoque-kiista=Uskontunnustukseen tehty "ja Pojasta"- lisäys, jonka seurauksena itä ja länsi tulkitsevat kolminaisuusopin eri tavoin

Gnostilaisuus=itäisen Välimeren piirin ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen filosofis-uskonnollinen suuntaus,jonka mukaan todellisuus koostui hengestä ja aineesta; ihmisen päämääränä aineellisen maailman ja oman ruumiinsa vapauttaminen kahleista, mikä oli mahdollista gnosiksen eli pelastavan tiedon avulla; suuntaus vaikutti vahvasti möys kristinuskon sisällä ja esimerkiksi gnostilaiskristityt pitivät Jeesusta pelastavan tiedon tuojana

Harhaoppisuus=vahvisteusta opista poikkeava, henkilö tai yhteisö voidaan tuomita harhaoppiseksi, jos hänen uskonsa tai sen tulkinta poikkeaa yleisesti hyväksytystä ja vahvistetusta opista

Inkvisitio= Paavin perustama tuomioistuin, jonka toiminta alkoi 1200-luvun alussa; tarkoituksena saada harhaoppiset palaamaan takaisin katolisen kirkon yhteyteen

Jesuiitat= roomalais-katolinen säätykunta, joka tuli tunnetuksi hengellisistä harjoituksista, hyvästä koulutuksesta, ja kurillisuudesta; tavoitteena ehdoton uskollisuus paavia kohtaan. Perustaja Ignatius Loyola

Katekismus= Opetustarkoistusta varten laadittu kirjanen, joka sisältää kristinuskon keskeiset opit

Katolinen kirkko=roomalais-katolinen krikko, joka on kristikunnan suurin. Katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä, perinteeltään rikkoutumatonta kirkkoa ajanlaskun alkuun asti ja muiden kirkkojen olevan siitä eronneita.

Katolinen reaktio=katolisen kirkon reformaatio; kutsuttiin aikaisemmin vastauskonpuhdistukseksi. Katolinen reaktio syntyi vastustamaan uudistuksia ja sen päämääränä oli suojella kirkon oppia ja uudistaa sen keskiajalla syntyneitä rakenteita.

Kesaropapismi=valtion ja kirkon suhteet järjestettyi niin, että keisarilla tai valtakunnan hallitsijalla on myös kirkollista valtaa

Kirkolliskokous=kirkon ylin hallitsijamuoto, joka päättää kirkon opista.

Konstantinolainen käänne=keisari Konsantinus Suuri alkoi suosia kristinuskoa vuonna 313. Seurauksena mm. sunnuntain vapaapäiviksi ja kirkon vaurastuminen sekä maallistuminen. Kristityille uskonnonvapaus

Martin Luther= Uskonpuhdistaja, Luterilaisen kirkon perustaja. Teki raamattu-löydön ja naulasi teesit anekauppaa vastaan, käänsi Raamatun saksan kielelle ja loi kristinuskon pääkohdat katekismukseen. (Iso ja pieni katekismus)

Luterilainen kirkko= yksi protestanttisista kirkoista, synt. 1500-luvulla Martti Lutherin perustamana. Korostaa muoto- ja sisältöperiaatetta

Muotoperiaate= Lutherin luoma sääntö Luterilaisessa kirkkokunnassa " Raamattu uskon ja elämän ylin auktoriteetti"

Ortodoksinen kirkko=Idän ja Lännen kirkkojen erosta 1054 syntynyt Idän kirkko. Pyhä henki vain Isästä. n.270 miljoonaa jäsentä.

Paavi= Rooman piispa, katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja ja Vatikaanin päämies

Pietismi=Saksassa luterilaisen kirkon piirissä 1700- luvulla syntynyt uudistusliike, jossa korostettiin henkilökohtaista hurskautta ja uskon toteuttamista käytännössä. Korosti uskonvapautta

Puhdasoppisuus=Alkoi luterilaisessa kirkossa 1600-luvulla. Sen aikana edellisellä vuosisadalla puhdistettu usko pyrittiin pitämään vieraista vaikutteista puhtaana. (Uskonpuhdistuksen aikana syntyneet tunnustuskirjat koottiin yhteen Sovinnonkirjaksi ja ajateltiin, että vain luterilaiset tunnustuskirjat ovat oikeassa, kaikkien muiden kirkkokuntien väärässä) Puhdasoppisuuden aikana protestanttisen kirkon ihanteet ja normit vakiintuivat monissa maissa, sekä yksityiselämään, että yhteiskunnan lainsäädäntöön.

Reformaatio=1500-luvulla Martti Lutherin toiminnan myötä syntynyt liikehdintä, jonka seurauksena katolisesta kirkosta irtautui uusia kirkkokuntia, uskonpuhdistus.

Regimentti oppi= Hengellinen ja maallinen oppi erillään "Jumalan oikea ja vasen käsi"

Ristiretket=uskonsodat, Paavin hyväksymiä, uskonnollisesti motivoituja sotaretkiä erityisesti keskiajalla.

Skolastiikka= Augustinon luoma oppiaine joka yhdisti teologian ja filosofian

Sisältöperiaate=Lutherin luoma, luterilaisen kirkon oppi "pelastus yksin armosta,yksin uskosta ja yksin kristuksen sovitustyön tähden"

Transsubstantiaatio=1200-luvulla kehitetty oppi ehtoollisaineidn muuttumisesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi siunaamisen yhteydessä

Uskonsodat=Uskonnollinen sota, johon ostallistutaan oman uskonnon puolustamiseksi tai levittämiseksi;esim.
Saksan 30-vuotinen sota tai ristiretket

Valistus=1700-luvun eurooppalainen aatesuunta, joka korosti sivistystä, järjenmukaisuutta ja yksinlönvapautta

Vapaat suunnat=anglikaanisen ja reformoitujen kirkkojen pohjalta 1700-1800-luvulla syntyneitä protestanttisia kirkkotja

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kun paavi kuolee...


Jos paavi on kuollut kopautetaan häntä otsaan pienellä hopeavasaralla ja kutsutaan kolme kertaa omalla nimellään. Paavi on kuollut jos hän ei reagoi tähän toimintaan. Tämän jälkeen  paavin sormus otetaan pois ja murskataan. Hautajaiset vieteään aina Pietarin kirkossa. Kuolleen paavin arkkua pidetään AUKI esillä kolme päivää, hyvä toive on siis ettei kuolema satu helteisille kesäpäiville. 

Seurauksena tarvitaan uusi paavi: 
1. Kardinaalit kutsutaan koolle Vatikaaniin , muodostavat kardinaalikollegion, joka valitsee paavin konklaaviksi kutsutussa valintakokouksessa.

2. Konklaavin aikana kaardinaalit eristetään ulkomaailmasta( esim. Lehtiä ei saa lukea ja radiot sekä televisiot viedään pois) 

3. Vain alle 80-vuotiaat kardinaalit saavat osallistua paavinvaaliin. 

4. Paavia valitaan niin kauan, kunnes ehdokas saa tarpeeksi ääniä kardinaaleilta. 

5. Paavin valittua , kappelista purppuaa valkoista savua. 

6. Uusi paavi saa valita itselleen nimen, ja hän esitellään kansalle( Paavi tekee tervehdyksen ja siunauksen) 

Lähteenä käytetty HS kuukausiliite 2004

Se on moro! 

-Haisulit 

Uskonnon tärkeitä vuosilukuja kakkoskurssilta, opi ja kertaa!

Haluamme koota kaikki tähänasti uskonnon kakkoskurssilla käsitellyt vuosiluvut yhdeksi listaksi, joten myös sinunkin on helppo vain avata blogimme yksi sivu ja nähdä samalla silmäyksellä kaikki vähänkin tärkeämmät vuosiluvut, ja niitähän riittää.... Let's go! 

Kirkkohistorian perusjako
Vanha aika ennen 400 lukua
Keskiaika n.400-1500
Uusi aika n.1500-1900
Uusin aika n. 1900-

Valtakunnalliset vainot 250-311

v.395 Rooma jakautui kahtia, Länsi-rooma ja Itä-Rooma eli Bysantti

v.476 Germanien hyökkäys, Rooma hajosi useiksi pieniksi germaanivaltioiksi
 
v.1054 Kirkonkiroukset, kirkkojen ero: Lännen katolinen ja Idän ortodoksinen kirkko 

v.1453 Turkinsukuiset osmanit valloittivat konstantinopolin 

v.1965 Pannaan julistukset purettiin Varikaanin toisen kirkolliskokouksen yhteydessä 

Varhaiskeskiaika 400-700
Sydänkeskiaika 800 - 1200
Myöhäiskeskiaika 1300-1500 

1300 luvulta alkoi Renesanssi aika 

Martin Luther (1483-1546) 
(Lutheriin liittyviä vuosilukuja on edellisissä, en kirjaa ylös niitä enää tähän postaukseen) 

Augsburgin valtiopäivien 1529 jälkeen sotilasliitto suojelemaan uutta kirkkoa 

Kuningas Henrik 7. Julistautui kirkon pääksi v.1534

1562: 39 artiklaa: oppi kiteytettiin 

Jesuiittaveljestö perustettiin vuonna 1534

Trenton kirkolliskokous 1545-1563

Puhdasoppisuus,pietismi ja valistus 1600-1700

Tässä oli siis "muutamat" vuosiluvut siitä aineistosta, mitä tähän asti olemme käyneet! :) pelkät vuosiluvut eivät silti kerro kaikkea, joten jotta oppi menisi perille, valitse vuosiluku ja lue syvempää tekstiä siitä, miksi luku on jollakin osin tärkeä uskonnossamme! 
Mielenkiintoista eikö! ;) 

<3: Haisulit 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

PROTESTANTTISET KIRKOT

Protestanttiset kirkot


Heippa kaikki! Ajattelimme kertoa teille hieman protestanttisista kirkoista eli luterilaisesta kirkosta, reformoiduista kirkoista ja anglikaanisesta kirkosta.

Protestanttiset kirkothan tarkoittavat sitä, että kirkot ovat eronneet 1500-luvulla katolisesta kirkosta. Ja tämä johtui erityisesti kiistoista paavin asemasta ja pelastusopista. Ihmiset ajattelivat, että paavilla oli liikaa valtaa ja aneilla, sekä muilla lukuisilla naurettavilla keinoilla ei tarvinnut ostaa paikkaa taivaseen vaan sen sai ihan ilmaiseksi vain uskomalla Jumalaan.

Näillä protestanttisilla kirkoilla on paljon eroavaisuuksia, mutta muutamia yhdistäviäkin tekijöitä. Kaikilla sakramentteina toimii kaste ja ehtoollinen, sekä uskotaan, että usko on henkilökohtaista ja sillä ei ole väliä rukoiletko viidesti päivässä vai et ollenkaan, sillä uskosi on silti samanarvoista. Yksi yhtäläisyys on vielä jonka haluaisimme nostaa esille; Raamatussa ei korosteta paavin valtaa. Raamatussa korostetaan Jumalan valtaa.

Nyt kerromme hieman näiden protestanttisten kirkkojen yleispiirteitä:

Luterilainen kirkko

Luterilaisen kirkon perustaja on Martti/Martin Luther. Jäseniä on n 65 miljonaa ja luterilaisia on pääasiassa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, Pohjois-Saksa, Kanada ja Baltian maissa heitä esiintyy myös runsaasti. Muuttoliikkeen myötä he koristavat myös Yhdysvaltoja. Luterilaisen kirkon kirkkorakennuksesta löytyy alttari. Kirkko on myös hyvin korkea rakennus, joka kapenee kun korkeammalle mennään. Se on ns. "välimuoto" koristeluissa. Se ei ole koristeillisin niin kuin katolisessa kirkossa, mutta se ei myöskään ole tyhjä ja karkea kuten ortodoksisessa kirkossa. Luterilaiseen kirkkoon kuuluu muotoperiaate ja sisältöperiaate.  Nämä ovat molemmat Lutherin ajatuksia ja muotoperiaate menee näin: Raamattu on uskon ja elämän auktoriteetti, ja sisältöperiaate taas näin: Pelastus yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen sovitustyöntähden. Sitten on vielä kahden regimentin oppi, joka kuulostaa korviimme hyvin viisaalta; hengellinen ja maallinen valta on pidettävä erillään.

Reformoidut kirkot

Reformoitujen kirkkojen perustajat taas ovat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin. Reformoiduissa kirkoissa jäseniä taas on hieman enemmän eli n. 75 miljonaa. Levinneisyys on Pohjois-Amerikassa, Alankomaissa, Ranskassa, Englannissa, Skotlannissa ja Sveitsissä muunmuassa. Kirkkorakennus taas on hyvin koruton ja pelkistetty. Sieltä ei myöskään löydy alttaria ja se on täysin valkoinen. Reformoidussa kirkossa on käytössä predestinaatio-oppi, joka on hallintomalli, jssa Jumala on jo etukäteen valinnut ne ketkä pelastuvat ja ne ketkä eivät pelastu. Heillä on myös teokratia eli valtiomuoto, joka tarkoittaa sitä, että valtiota johdetaan Jumalan lakien mukaan. Ja Reformoidut on siksi monikossa, koska Sveitsin reformaation pohjalta syntyi useita kirkkoja, ja tämä on niiden yhteisnimitys.

Anglikaaninen kirkko

Anglikaanisen kirkon perustaja oli Henrik VIII eli seitsemäs. Tässä jäseniä on n. 70 miljoonaa ja heitä löytää suurelta sin Englannista ja sen entisistä siirtomaista. Kirkkorakennus anglikaanisessa kirkossa on hyvin koristeellinen niin kuin katolisessakin kirkossa. Anglikaanisella kirkolla on hengellinen johtaja, joka on Canterburyn arkkipiispa. Nykyinen arkkipiispahan on Justin Welby ja hän on englannin kirkon tärkein johtaja ja esiintyy suuressa roolissa. Anglikaanisessa kirkossa on korkeakirkollisuus ja matalakirkollisuus. Korkeakirkollisuus tarkoittaa sitä, että korostetaan liturgiaa, sakramenttejä ja piispan asemaa ja sekin on yhtäläisyys joka löytyy katolisesta kirkosta. Matalakirkollisuus tarkoittaa taas sitä, että painotetaan pelastustietoisuutta, predestionaatiota ja itsekuria. Siinä myös pidetään viihdettä ja maallisia huveja vahingollisena. Se myötäilee reformoitua puritanismia. Anglikaanisessa kirkossa suhtaudutaan myös hyvin avoimesti kaikkeen, josta kertoo avarakirkollisuus.


Toivottavasti saitte selkeän kattauksen protestanttisista kirkoista!!
-Haisulit

VASTAUSKONPUHDISTUS ja JESUIITAT

Katolinen kirkko aloitti vastauskonpuhdistuksen (eli katolisen reformaation) 1500-1600-luvuilla protestanttisen uskonpuhdistuksen tuhoamiseksi. 

Reformaation yhteydessä katolinen kirkko sai paljon krittiikkiä toiminnastaan ja reformaatorit vaativat katolisen kirkon uudistamista. Katolisen kirkon oli ryhdyttävä toimiin ja he päättivät järjestää Trenton kirkolliskokouksen vuonna 1545 protestanttisten ja katolisen kirkon jälleen yhdistämiseksi. Protestanttiset kirkot kuitenkin kieltäytyivät osallistumasta, koska heille ei annettu äänioikeutta. Niin Trenton kirkolliskokouksessa päädyttiin uudistamaan vain katolista kirkkoa. Kirkolliskokous kesti vuoteen 1563 asti.

Katolinen kirkko teki monia uudistuksia ja päätöksiä kirkolliskokouksessa hillitäkseen kirkon kritiikkiä. Epäkohtia korjattiin kovalla kädellä ja esimerkiksi anekauppa poistettiin kokonaan. Papiston koulutukseen alettiin myös kiinnittää enemmän huomiota ja heiltä vaadittiin selibattiilupaus. Sakramenttien määräksi vakiintui seitsemän. Latinankielinen raamattu Vulgata ja traditio nousivat opin perustaksi. Myös oppi pelastuksesta ja kiirastulesta nousivat voimaan. Protestantit julistettiin harhaoppisiksi. Kiellettyjen kirjojen lista Index.

JESUIITAT

Espanjalainen upseeri Ignatus Loyola perusti jesuiittaveljestön, joka oli kuuliaisuuten perustuva järjestö. Se koostui korkeasti koulutetuista miehistä, jotka toimivat kansan keskuudessa ja pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan ja hallintoon sen sisältä käsin. Jesuiitoilla oli paljon valtaa ja Trenton kirkolliskokouksessa he toimeenpanivat tehokkaasti uudistuksia. Jesuiittaveljestön tärkein tehtävä oli taistella protestanttisuutta vastaan ja he olivat ehdottoman kuuliaisia paaville ja katoliselle kirkolle. Jesuiitat valvoivat esimerkiksi inkvisiota. Jesuiittojen tekemä moraalisesti arvelluttava tiedustelutyö herätti hyvin suuria ennakkoluuloja ja tahrasivat osittain veljestön mainetta.

Jesuiitat kasvattivat ja kouluttivat erityisesti ylimystön nuorisoa, antoivat sielunhoitoa ja tekivät lähetystyötä ympäri maailmaa esimerkiksi Intiaan ja  Kiinaan. Jesuiitat pitivät tärkeimpänä "aseenaan" korkeaa koulutusta.

Nykyään Jesuiittajärjestö on moderni ja hyvin koulutettu järjestö.

-Haisulit



maanantai 9. syyskuuta 2013

Martti Lutherin elämä kuvina, katso ja opi

Piirsimme tunnilla 9 kuvan sarjan Martti Lutherin elämästä, tunnista Martin elmän käännekohtia! Keksitkö jotain Lutherin elämästä, mitä kuvissa ei kerrottu? 

<3: Haisulit 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Luostarilaitoksen synty


Luostareista pyörii mielessä monia kysymyksiä; miksi ja miten niitä on olemassa, miten ja miksi sinne päädytään, mitä siellä tehdään tai ylipäätään mikä on idea koko luostareilla? Kuulostaako järkevältä luovuttaa kaikki omaisuus, sanoa jäähyväiset jokaiselle ihmissuhteelle ja elää tunnuslauseen mukaisesti (lännen luostari) "rukoile ja tee töitä"  ?

Luostari on paikka, jonne voivat vetäytyä henkilöt, jotka haluavat keskittyä uskonnolliseen elämään. Miespuolisia luostarin pysyviä asukkaita kutsutaan yleensä munkeiksi a naispuolisia nunniksi. Munkiksi tai nunnaksi tuleminen on suuri asia erityisesti luostaritoimintaa harjoittavissa kristillisissä kirkoissa ja vaatii sitoutumista. ( Wikipedia)

Lähdetään liikkeelle sieltä, mistä kaikki on alkanut:


Egyptistä

200-luvulla eräät kristityt anakoreetit=pois vetäytyneet=erakot ymmärsivät Raamatun kehotuksen maailmasta luopumiseen siten, että ihmsten tuli vetäytyä sivistyneestä maailmasta kauas autiomaahan elämään yksin ilman mitään. Tunnetuin heistä oli Antonios niminen mies joka luopui omaisuudestaan ja erakoitui autiomaahan, mutta myös muut vielä itseään etsivää ihmistä kaipasivat opastajaa, ja liittyivät Antonioksen seuraan. Löytyi myös paljon muita johtajahahmoja joiden ympärille kertyi ihmisiä, ja pikkuhiljaa alkoi muodostua monia erakkokuntia.

Ensimmäisen luostarin perusti Pakomios, edelleen Egyptissä, mutta vuonna 320.  Munkkien tuli olla kuuliaita luostarin johdolle ja päiväohjelma jakautui ruumiilliseen työhön ja hartaudenharjoitukseen, nämä piirteet korostuu myös myöhemmässä luostarielämässä. Pakomioksen luostarielämä voitti askeettisen erakkoelämän ja luostariliike levisi Egyptistä Vähään-Aasiaan asti.

Noin vuosina 330-379 Basileos suuri kehitti idän luostariliikettä; Basileoksen luostarisääntöihin kuului myös ehdoton kuuliaisuus esimiehelle. Luostareissa määriteltiin jokaiselle yksityiskohtainen päiväohjelma ja vastoin monia edeltäjiä, Basileos suhtautui myönteisesti kirkkoon, joten luostarit olivat hyvinkin paljon yhteydessä kirkon toimiin.

Lännessä luostariliikettä vallitsi Benedictus Nursialainen n. vuonna 480-550. Pyhänä miehenä pidetyn Benedictuksen ympärille kerääntyi monia oppilaita, jotka hän järjesti 12 pieneksi luostariyhteisöksi. Johtajana Benedictus oli todella ankara ja häntä jopa epäonnistuneesti yritettiin myrkyttää. 530 Benedictus perusti Monte Cassinoon luostarin, jota johti kuolemaansa asti. Johtajana toimi apotti, ja luostariin pääsi vasta koeajan jälkeen. Luostarissa tuli elää nuhteettomasti ja ilman omaisuutta. Luostarissa vietettiiin säännöllistä, rukouksen työn ja opiskelun rytmittämää elämää. Tunnuslauseena Benediktisiiviselle luostarille olikin "Rukoile ja tee työtä"

Luostarilaitoksilla on edelleen kannattajia, ja samoja piirteitä löytyy vuodesta toiseen:
http://www.studio55.fi/matkailu/article/nunna-kertoo--tallaisia-saantoja-luostarissa-noudatetaan/129962

-Haisulit


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Martin Lutherin elämä

Tänään uskonnontunnilla aloimme käsittelemään reformaation yhteydessä Martin Lutheria ja hänen elämäänsä. Aihe on niin kiinnostava, että siitä on tehtävä postaus blogiimme!

Martin Luther syntyi vuonna 1483(kuoli vuonna 1546) Saksan Eislebenissä talonpoikaissukuun. Lutherin kotikasvatus oli ankara ja kuri oli kovaa koulussa sekä kotona. Luther opiskeli Erfurtin yliopistossa maisteriksi.

Luther kuvattiin hyvin ahdistuneeksi ja hän mietti paljon kuolemaa. Ukkosmyrskyssä lähelle osunut salamanisku sai hänet rukoilemaan katolisen kirkon kaivostyöläisten suojeluspyhimystä Pyhää Annaa: " Jos pelastun, menen luostariin.". 1505 Luther kolkutteli Erfurtin augustinolaisluostarin ovia.

Luostariaika oli Lutherille ankaraa kamppailua oman sielun pelastumisesta. Hän noudatti tarkasti luostari-ihanteita ja munkkilupausta sekä opiskeli raamattu. Keskiajan kirkon opetuksien mukaan ihminen sai yhteyden Jumalaan rukoilemalla, paastoamalla ja ruoskimalla itseään. Näin Luther myös teki. Luther teki Raamatusta löydön "Uskosta vanhurskas saa elää" (Room 1:17), joka pysäytti hänet mietimään anekaupan miellekkyyttä. Luther oivalsi "Ihminen pelastuu vain uskonsa kautta, Jumalan armosta."

1517 Luther naulasi 95 teesiä Wittengergin linnankirkon oveen anekauppaa ja kirkon pelastuskäsitystä vastaan. Kirjapainotaidon avulla teesit levisivät nopeasti ja saivat suosiota. Paavi vastasi Lutherille vuonna 1520 Pannauhkauskirjeellä, jonka Luther poltti julkisesti. Vuotta myöhemmin hän puolusti kantaansa Wormsin valitonpäivillä. "Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon." Luther julistettiin sekä kirkon- että valtakunnankiroukseen.

Lutherilla oli kuitenkin merkittäviä tukijoita. Merkittävin heistä oli Saksimaan vaaliruhtinas, prinssi Fredrik, joka piilotti Lutherin pieneen Wartburgin linnaan. Siellä olleessaan Luther teki Raamatun käännöstyötä. Lutherin tavoite oli, että jokainen saisi lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Ensimmäinen saksankielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1543.

Yksityiselämän puolella Luther meni naimisiin entisen nunnan Katarina von Boran kanssa ja he saivat kuusi lasta.

-Haisulit


maanantai 2. syyskuuta 2013

RAKKAAT LUKIJAT

Rakkaat lukijat, kyllä, alamme jälleen kirjoittamaan huikeaa blogiamme! Tiedän miten usein olette päivittäneet blogiamme turhaa, olette melkeimpä vaipuneet jo masennukseen, koska lemppariblogiinne ei tule uusia juttu.. Huolenne on ohitse!

Kirjoittelemme blogia nyt uudella kokoonpanolla, yksi tyttö on vaihtunut toiseen tyttöön, mutta edelleen neljä uudenkaupungin lukion tyttöstä täällä kirjoittelee. Kirjoitamme lukion uskonnon kakkoskurssista, jonka sisältöä on mm.. kristinusko nyt, Jeesus-liikkestä valtionuskonnoksi, kristinusko järjestäytyy, teologian ja opin kehitys, Rooman kirkko hajaantuu, idän kirkkon kehitys, ortodoksinen kirkko, lännen kirkko ja kansanusko keskiajalla, luostarit ja katollinen oppi, paavius keskiajalla, reformaatio alkaa, reformaatio leviää, protestanttiset kirkot, katolinen reaktio, puhdasoppisuus ja pietismi, modernisaatio ja kirkot, protestanttiset vapaat suunnat, kansakunnat, totalitarismi ja kirkot, katolinen kirkko, lähetystyö, ekumenia ja uskontodialogi. Mukavia aiheita tulossa, pysykää kuulolla ja nyt kannattaa ruveta sivua päivittämään tasaseen tahtiin;)

Rakkain terveisin: haisulit<3

tiistai 14. toukokuuta 2013

Jeesus Jumalan poika

Historian yksi tosiasioista on Jeesuksen olemassaolo. Monet ihmiset myös Raamatun kirjan ulkopuolelta on todistanut sitä. Ne ihmeet, jotka Jeesus on saanut aikaiseksi, on uskon asia. Kaikkista varmimmin Jeesuksesta on tiedot hänen kuolemasta ja julkisesta toiminnasta. Mistäköhän johtuu, että ei ole varmaa tietoa miltä Jeesus näytti? Vain oletuksia, luotu kuva.

Evankeliumit kuvaavat Jeesusta lähinnä julistuksen ja uskon näkökulmasta.

Jeesuksen opetuksista on peräisin Isä meidän -rukous ja usko , että Jumala on rakastava isä. Uskovalle on tärkeintä, että Jeesus sovitti ihmisten synnit omalla kuolemallaan.

Jeesusta voi edelleen nähdä kaikkialla, kun siihen vain uskoo: http://m.iltasanomat.fi/autot/art-1288551460454.html


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Uusi testamentti

Moikka taas kaikki innokkaat lukijamme! Tänään saimme uskonnon tunnilla tehtäväksemme vastailla muutamiin kysymyksiin Uudesta testamentista, joista teimme blogikirjoituksen. Ihan jokaiseen kysymykseen emme ehtineet vastaamaan ja sen takia kysymykset ovat niin hajanaisia, mutta toivottavasti saatte jotain irti. Nauttikaa!

Mitkä asiat Uuden testamentin ajan Palestiinassa ja Rooman valtakunnassa auttavat ymmärtämään Uutta testamenttia?
Uuden testamentin ajan Palestiinassa ja Rooman valtakunnassa auttoi ymmärtämään Uutta testamenttia se, että tapahtumat sijoittuivat juuri niille alueille ja vuonna 63 eKr. Palestiinan alueesta tuli Rooman imperium provinssi, jolloin Jerusalem valloitettiin.

Mitä tiedetään historiallisesta Jeesuksesta ja millä perusteella? Mitä evankeliumien kuvaamia asioita voi pitää enemmän uskon kuin historian asioina?
Historialliseen Jeesus Nasaretilaiseen liittyvät ne tiedot, jotka hänestä tiedetään historiallisten lähteiden perusteella varmasti tai ainakin todennäköisesti. Jeesuksen kertovissa historiallisissa lähteissä on kristillisiä ja ei-kristillisiä tekstejä. Kristillisiä lähteitä ovat mm. evankeliumit ja ei-kristillisiä ovat mm. historioitsijoiden Tacitus, Suetonius ja Josefus kirjoittamat tekstit. Uskon Jeesus Kristukseen liittyvät asiat ovat niitä, joita ei tieteen avulla pystytä todistamaan. Nämä uskonnon sisällöt, kuten neitseellinen syntymä ja ylösnousemus on koottu uskontunnustuksiin, jotka muotoutuivat ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana.

Miten tieteen ja uskon tarkastelutapa Raamatun suhteen eroaa? Voiko usko ja tieto täydentää toisiaan? Perustelkaa.
Tieteen tarkastelutapa tarkoittaa sitä, että asiaa on tutkittu ja siitä on todisteita. Uskon tarkastelutapa taas tarkoittaa, että joku uskoo asiaan, ja on voinut vaikka keksiä sen omasta päästään. Ne eroavat Raamatussa siten esimerkiksi, että tieteen uskojat tietävät Jeesuksen syntyneen Marian ja Joosefin yhdynnästä, kun taas uskon tieteen uskojat uskovat, että Jeesus syntyi Mariasta ja Pyhästä Hengestä. Näitä esimerkkejä löytyy raamatusta enemmänkin. Usko ja tieto voivat täydentää toisiaan, mutta ne voivat myös kumota toisiaan. Ne voivat kumota toisensa siten, että molemmat tiedot ovat toistensa ääripäistä, vaikka ovat samaa asiaa. Nämä voivat myös täydentää toisiaan, joka tarkoittaa, että ne yhdistävät toisiaan, mutta kuitenkin niissä voi olla pieniä eroavaisuuksia.

Mitä Jeesus opetti?
Evankeliumien Jeesus saarnasi ihmisille taivasten valtakunnan tuloa, parannuksen teon tarvetta ,ehdotonta rakkautta Jumalaa, lähimmäisiä ja myös vihollisia kohtaan, puhuen palvelemisesta, nöyryydestä ja pahojen tekojen eli syntien anteeksiantamisesta.

Alla linkki jossa Vesa Ollilainen puhuu Jeesuksen vertauksista ja kertoo aihetta käsittelevästä kirjastaan.

 Paina tästä ja nauti!



Miten ja miksi evankeliumit ovat syntyneet?

Evankeliumit ovat syntyneet noin 70-100 jKr.


 

Evankeliumeista saamamme tiedot eivät ole ainoakaan silminnäkijän kirjoittamaa tietoa.
Jeesuksen puheet painuivat ensin hänen lähipiirinsä muistiin. Jeesuksen kuoleman jälkeen he kertoivat, mitä Jeesus oli opettanut ja tehnyt. Tästä muodostui tapa opettaa seurakunnissa. Tämä oli syy, miksi Jeesuksen sanoja ja kertomuksia hänestä laajennettiin, muokattiin ja muunneltiin. Tarkoitus oli, että seurakunnan uudessa tilanteessa ne edelleen tuntuivat puhuttelevilta.
Tästä tilanteesta evankelistat jatkoivat "Jeesus-kertomuksen" muokkaamista ja tulkintaa.
Me nykyajan ihmiset pitäisimme tällaista tapaa kirjoittaa historian vääristelynä, mutta tästä ei ole kysymys evankelistojen kohdalla. He eivät pyrkineetkään historialliseen esittämiseen ja saamansa aineiston orjalliseen kopioimiseen vaan kirjoittamisen tarkoitus oli uskonnollinen opettaminen. Hengellinen totuus nousi historiallista totuutta korkeammaksi päämääräksi.

Markuksen evankeliumi
kirjoitettu Roomassa  tai Syyrian Antiokiassa 60-70-luvulla
Korostaa sitä, että Jeesus oli Jumalan Poika.
Alku:"Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin."
Jeesuksen ihmetyöt
Matteuksen evankeliumi
Kirjoitettu Syyriassa 80-luvulla
Korostaa Jeesusta opettajana
Vuorisaarna
Luukkaan evankeliumi
kirjoitettu 90-luvulla Roomassa
Historiallista kuvausta tapahtumista
Johanneksen evankeliumi
Kirjoitettu 100-luvulla Syyriassa
opillista tulkintaa Jeesuksen puheista


Vertaile seuraavia tekstejä

Kuka on suurin?

He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla keskustelitte?" He olivat vaiti, sillä he olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin. Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija." Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:  "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt." Mark 9: 33-37

Kuka on suurin?

 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri." Luuk. 9: 46-48

Kuka on suurin?

 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
"Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Matt. 18: 1-6


Vertaillaampas "vähän"...

Yhtäläisyydet :
- Kuten otsikoista huomaa, jokaisessa käsitellään samaa aihetta
- Vastakohtavertaukset, "Pienin on suurin"
- Opetuslapset kysyvät, Jeesus vastaa

Eroavaisuudet :
- Matteuksen sekä Markuksen pätkissä kerrotaan asiat yksityiskohtaisemmin
- Jokaisessa eri esilletulotapa ( Jeesus kysyy/ Opetuslapset kiistelevät / Opetuslapset kysyvät )
- Eri vertauskuvat

Yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia on varmasti vielä enemmänkin, siksi annammekin teille haasteen : ETSI NIITÄ LISÄÄ JA KOMMENTOI  LÖYTÖSI !


PS.
Koska videpostauksemme on noussut youtuben kärkilistoille, olemme kiireisesti studiolla tekemässä uutta matskua.

So, SEE YOU SOOON HONEYS!! KISSES!!!!

Paina tästä kuunnellaksesi itsesi helatorstaifiiliksiin


<3: HAISULIT





 










keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Uskonnon ulottovuudet part two!

1. Kokemukset ja tunteet

b) Uskonnollinen kehitys fowlerin mukaan
->Lapsen usko eroaa nuoren ihmisen uskosta, aikuistuminen muuttaa uskonnollisuutta


2. Materiaalinen ulottovuus

a) Kuvassa neljä pyhää paikkaa, tunnistatko yhden , joka ei kuulu joukkoon? Entä osaatko nimetä paikat?
Oikein vastanneille suklaapatukka

b) Uskonnollisia esineitä
Risti, rukousnauha, kipa ja raamattu

Uskonnon ulottuvuudet

Saimme tunnilla tehtäväksemme tehdä kysymysten avulla itsellemme oppimisjulisteen, jossa on jäsenneltynä vastaukset kysymyksiin. Kyseessä on siis yhteenveto uskonnon ulottuvuuksista. Saimme oikeastaan vapaat kädet toteuttaa itseämme ja tehdä sellaisen julisteen kuin itse halusimme. Me päätimme käyttää muutamaa erilaista tapaa mm. sarjakuva-, miellekartta ja asiatekstitaktiikkaa.

Ja tietysti teitä kaikkia rakkaita lukijoitamme varten halusimme liittää tehtävät blogiimme! :) Mielipiteitä otetaan mieluusti vastaan! Ja postaustoiveita saa totta kai esittää, kunhan on vain uskontoon liittyvää. ;)



Uskonnon ulottuvuudet part 1


Oppi ja Filosofia
Tässä on jumalakäsityksiä esimerkkeineen. Polyteismi on monijumaluutta, ja sitä esiintyy esimerkiksi hindulaisuudessa uskonnossa. Panteismi on monijumaluuden muoto, jossa Jumala on kaikkeus ja kaikkeus on Jumala. Monoteismissa on vain yksi jumala, ja sitä esiintyy mm. kristinuskossa. Deismi on yksijumaluuden muoto, jossa Jumala kaikkeuden luotuaan ei ole puuttunut kehitykseen. Sitten on ääripäitä, kuten ateismi, joka tarkoittaa jumalattomuutta eli Jumalaa/Jumalia ei ole olemassa. Agnostisismit kutsutaan niitä, jotka eivät voi olla varmoja siitä, että onko Jumalaa olemassa ollenkaan. 

Pelastuskäsitys tarkoittaa sitä, että ihminen tajuaa kärsimyksen ja pelastautumisen logiikan. Sen saavuttaminen vie useamman elämän ajan, jolloin sielu vaeltaa ruumiista toiseen, kunnes sulautuu ns. "Brahmaniin" eli pelastukseen. Esimerkkinä toimii Karman laki, jossa syyn ja seurauksen laki säätelee sielunvaellusta.
 Aikakäsityksiä on kahdenlaisia: syklinen, joka tarkoittaa, että aika on kuin kehä, jossa maailman kaudet seuraavat toisiaan. Sitten on myös lineaarinen, joka tarkoittaa, että maailmanhistorialla on aina alku ja loppu.


Etiikka ja säädökset
Uskonnolliset moraalisäännöt ohjaavat uskovien toimintaa ja antavat ohjeita siitä, miten toisia ihmisiä tulisi kohdella. Esimerkiksi 10 käskyä, Buddhalaisuuden viisi sääntöä tai hyvettä ja Muslimien islamilainen laki sharin, ovat tällaisia.

Uskontojen liberaalit tulkinnat ovat uudistusmielisiä. Niissä suhtaudutaan myönteisesti uskonnollisiin perinteisiin, joiden opit sovitetaan modernin elämän vaatimuksiin. Esimerkiksi ennen pappisvirka on ollut avoin miehille, mutta nykypäivänä naisiakin voi vihitä papeiksi, ja liberaalit hyväksyvät tämän.

  Konservatiiviset ääriryhmät taas eristäytyvät muusta yhteiskunnasta elääkseen omien perinteidensä mukaisesti. Hyvin vanhollinen ja uudistuksia vieroksuva esimerkiksi Lahko. He voivat jossain määrin hyväksyä naispappeuden.

  Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät vaikuttamaan aktiivisesti koko yhteiskuntaan, esimerkiksi lainsäädäntöön. Heidän mukaansa Raamatussa ja Koraanissa ei ole ristiriitoja tai vanhentuneita käsityksiä. Tämä ryhmä ei hyväksyisi naispappeutta.

Näitä uskonnollisuuksia esiintyy kaikissa maailman uskonnoissa.

Yhteisöjen lukittelua




 Yhteisöt ja instituutiot
 Tässä on eilaisia uskonnolisia johtajia ja uskontojen erikoisammattilaisia. Uskonnollisissa yhteisöissä on erilaisia rooleja, joita normit säätelevät. Roolit muodostavat hierarkian eli arvojärjestyksen, jossa korkeimpana on uskonnollinen johtaja ja alimpana maallikko. Korkeaa asemaa ilmentävät erilaiset symbolit, kuten vaatetus ja arvokkaat esineet, esimerkiksi samaanin tunnistaa rummusta.Uskonnollinen valta voi olla joko virallista, tai epävirallista, esimerkiksi kristinuskossa virallisia johtajia ovat piispat. Epävirallisia johtajia ovat usein karismaatikot. 
Uskonnon asiantuntijat, kuten papit, tulkitsevat oppeja, välittävät perinnettä ja suorittavat rituaaleja. Toisinaan uskonnollisista johtajista kehittyy myös poliittisia edelläkävijöitä. Esimerkiksi katolisen kirkon paavilla on paljon uskonnollista, poliittista ja taloudellista valtaa. 

 

  
    




Uskonnon ulottuvuudet 3

Myytit ja kertomukset

Yleisempiä myyttejä ovat:


Kuolemanjälkeinen elämä ja kuolleiden asuinsija

Hirviöt ja demonit
Sankarit (heerokset), suvut ja kansat
Historialliset tapahtumat (varhainen taistelu) ,troijan sota
Muodonmuutokset (ihminen eläimeksi)
Luonnossa esiintyvät kohteet
Maailmankaikkeuden synty
Jumalten synty
Luonnon ilmiöt (veden paisumus)

Oma näkemykseni vedenpaisumuksesta ja luomiskertomuksestani

 Myyttien tehtävät:


-Myytit kertovat, miksi asiat maailmassa ja elämässä ovat niin kuin ne ovat.
-Myytit kuvailevat ihmisen suhdetta yliluonnolliseen ja toisiin ihmisiin.
-Voivat kertoa myös uskonnon perustajasta.
-välittävät elämän ohjeita sekä opetuksia elämän tarkoituksesta sekä lopullisesta päämäärästä
-eivät anna pelkästään maailmanselitystä vaan kertovat myös miten tulisi elää.
-auttavat ymmärtämään itseään, elämää ja kuolemaa.
-Siirtää tietoa sukupuolelta toisella ja muovaavat näin yhteisöjä


Rituaalit ja käytännöt




     Yleisimpiä riittejä:

    -Siirtymäriitit  (Syntymä, yhteisöön liittäminen, aikuistuminen, avioituminen ja kuolema)
    -kalendaaririitit
    -Kriisiriitit  (haetaan henkistä tukea)

    Kristilliset kalendaari- ja siirtymäriitit: 

    Siirtymäriitti:

    Siirtymäriittien tavoitteena on luoda tasapainoa uuteen elämänvaiheeseen ja selkeyttää muutoksen merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Siirtymässä on kolme osaa: irtautuminen, välivaihe ja liittyminen.

    Kalendaaririitti: 

    Perustuu vuodenkiertokulkuun, kristinuskon joulu ja islamin ramadan (paastokausi) toistuvat vuosittain. 

    tiistai 23. huhtikuuta 2013

    Uskonnon kirjo

    Hei taas!!
    Tänään keskustelimme siitä, että uskontoja voidaan luokitella monella eri tavalla. Uskontojen luokittelu auttaa vertailemaan eri uskontoja, vaikkakin sama uskonto voi kuulua moneen eri luokkaan yhtä aikaa. Luokittelu tapoja on esimerkiksi
    Etniset uskonnot, liittyvät kansojen tai heimojen perinteisiin. Ne ovat syntyneet ja kehittyneet osana kansan elämäntapaa. Etnisiä uskontoja ovat esimerkiksi juutalaisuus ja sintolaisuus.
    Perustetut uskonnot, ovat saaneet alkunsa jonkun henkilön toiminnasta. Esimerkiksi kristinusko perustuu Jeesus Nasaretilaiseen, sekä Paavalin työhön kristillisen opin kehittäjänä.
    Kirjoituksettomat uskonnot, niissä tiedot siirtyvät suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle, koska pyhää kirjallisuutta ja tekstejä ei ole. Monet Afrikan, Etelä-Amerikan ja Tyynenmeren etniset uskonnot edustavat kirjoiruksetonta perinnettä.
    Kirjauskonnot, tarkoittavat uskontoja, joilla taas on pyhää kirjallisuutta ja pyhiä tekstejä. Juutalaisuuden pyhä kirja on Heprealainen Raamattu, se vastaa kristittyjen Vanhaa testamenttia.

    Mielestämme tämä aihe oli mielnkiintoinen ja aivan uusi asia/oppi meille. Tämä teksti on kuitenkin melko helppo sisäistää. Varokaa jäämästä koukkuun uskonnon saloihin, sillä meille tosiaan on käynyt niin!!

    maanantai 22. huhtikuuta 2013

    VIDEOPOSTAUS

    Saimme tunnilla hauskan tehtävän, kertoa uskonnon materiaalisesta ulottuvuudesta. Ennenkuin edes kaikkia toteutustapavaihtoehtoja oli kerrottu, olimme jo omamme valinneet, videon. Se taas miten/mistä video tehtäisiin kenelläkään ei ollu mitään tietoa.;DD hah, pian kuitenkin valitsimme aiheiksemme uhrilahjat ja tanssin.



    Video yksi: Uhrilahjat

    Videossa jumalalle tuodaan erilaisia lahjoja, mutta jumala haluaa enemmän. Jumalalle tuodaan jopa hevonen joka surmataan jumalan edessä, mutta sekään ei riitä... Jumala saadaan lopulta tyytyväiseksi kun Muhamed tuo ystävänsä Kirsikan jumalalle. Kirsikka parka saa surmansa videolla. ( ei suositella herkille )



    Video kaksi: Shiva tanssi

    Monikätinen jumala Shiva tanssii viikaisillax)



    -Haisulit

    Uskonto & Ideologia

    Tänään pohdimme uskontoa ja ideologiaa!!
    Olemme oppineet, että ideologioita on monia mm. Nationalismi,sosiaalidemokratia, feminismi, veganismi ja vaikkapa ateismi.

    Mitä ideologiat sitten on? Ideologia tarkoittaa aatetta, jolla on sen mukainen maailmankatsomus. Ideologioilla ja uskonnoilla on myös omia riittejä ja perinteitä. Kaste ja paastoaminen ovat esimerkiksi näitä. Ideologiat ja uskonnot tuntevat runsaasti yhteenkuuluvuutta, sillä he elävät samoissa piireissä ja heillä on jokin juuri "SE" juttu, joka heitä yhdistää ja joka kuuluu heidän maailmaansa ikuisesti.

    Olipa se syömiseen liittyvä ideologia, politiikkaan liittyvä ideologia tai uskontoon liittyvä ideologia. Eri uskonnoilla ja ideologioilla voi olla riitoja ja erimielisyyksiä näkemyksistään, sillä ainahan oma näkemys on tietysti oikea ja muiden väärä. ;)

    -Haisulit

    Kuvassa eri uskontojen symboleita. Kuinka monta tunnistat?

    maanantai 15. huhtikuuta 2013

    Postaus number 1 : Ura käyntiin

    Uskonnon tunnilla sai vaihtoehtois"kysymyksen" kokeeseen, eli tekemällä uskontonblogin, kertomalla siellä tunnilla oppimiamme asioita, menetelmiä, sisältöä ja muuta mukavaa, saa kokeen yhdestä kysymyksestä täydet pisteet. (6)

    Kenelle blogi on?
    Kaikille. Lukijamäärä tarkoitus saada tuhansiin.

    Blogimme tulee olemaan täynnä täydellä sydämellä kirjoitettua, hurjan viihdyttävää ja tietoa lisäävää tekstiä. Jääthän siis jo innolla odottamaan seuraavaa postausta!!

    Kaikki ilo irti uskonnosta!

    xoxo Haisulit